Heipähei taasen! Emäntä suorastaan vaati, että tulen kirjoittamaan yöllisistä seikkailuistani. Ne eivät ole siis emännän eikä isännän mielestä kovin mukavia, sillä olen ryhtynyt häiriköimään heidän yöuntaan urakalla.
Olen aina tehnyt sitä, että huomiota/ruokaa halutessani, olen tyhjentänyt yöllä yöpöydän hyllyn ja mennyt tilalle istuskelemaan ja vaatimaan ruokaa. Nykyään se ei enää tapahdu vain kerran yössä vaan välillä tunnin tai jopa puolen tunnin välein. Aiemmin vain kerran tai muutamia kertoja yössä. Tällä hetkellä siis emännällä ja kai välillä isännälläkin on hermot kireällä, kun en anna heidän nukkua. Toissayönä sitten kuulin, että emäntä aikoi seuraavana päivänä soitella eläinlääkärille aikaa, josko minua ihan oikeasti vaivaa jokin muukin kuin ruoanhalu. Perjantaille on kuulema nyt aika varattu, saa nähdä mitä lääkäri sanoo. Emännältä oli kysytty, saako minulta otettua verikokeita hereillä ollessa ja emäntä ajatteli sen toimivan. Miau, katsotaan joudutaanko minua nukuttamaan vai annanko ottaa verinäytettä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Vertaiskertomuksia kuulema kaivattaisiin, kertoi emäntä. Mau!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti